Siskon muuttoa seuranneena keväänä sekaantui mies ensi kerran Eevan elämään. Hän oli silloin 22-vuotias, kukoistava nuorinainen, ainakin omaistensa mielestä valmis sekä ruumiiltaan että sielultaan avioon.
Ossi ei polttanut, hän ei juonut, ja hän oli hyvästä suvusta, ja rikkaasta, no, rahasta ei kannattane puhua. Siinä hän kyyhötti istuallaan hiljaisena ja harmaana; hänen laihat kasvonsa olivat tavallisesti nyrkkejä vasten painetut, kyynärpäät polvilla. Punavivahteinen tukka ja teräväkärkinen, kesakkoinen nenä pistivät hänestä ensiksi silmään. "Jo joo" ja "niinhän se", hän puheli, ja kaiken aikaa hänen suuret, vihertävänhailakat silmänsä tähyilivät uneliaina valkeiden, räpyttelevien silmäluomien lomitse. Silloin tällöin hänen innostuessaan ne saattoivat välähtää kirkkaina niinkuin hämyinen syysmetsä salamain valossa. Ja hänen kulmakarvansa törröttivät kankeina ja itsepäisinä niinkuin kaksi siankarvaista töyhtöä.
Mutta kun hän nousi seisomaan ja ojensi pitkän, laihan vartalonsa, joka oli kömpelö ja suuriluinen, uhoi hänestä kaikesta huolimatta jotakin ihmeen vaikuttavaa, tekisi mieli sanoa: maagillista tehoa. Hän herätti heti ensi näkemältä sellaisen aavistelevan tunnon, että hänestä saattoi täydellä syyllä odottaa mitä tahansa. Noiden hämyisten silmien salaperäisissä uumenissa piili kenties suuriakin salaisuuksia, ja vaikka ne näyttivätkin uskollisilta ja lempeiltä, niin niitä sittenkin omituisesti pelkäsi. Tuo punertavajouhinen tukka, nuo törröttävät kulmakarvat ja tuo laiha, teräväkärkinen nenä olivat ikään kuin jonkin yllättävän vaaran hälyytysmerkkejä.
Tällainen hän oli: mies, josta Eevan isä suunnitteli tyttärelleen puolisoa. Isäukot sopivat molemminpuolisesti; hyvähän oli, että heränneet naivat keskuudestaan, ei tullut sukuun huonoa verta. Ja mitä taas nuoriin tuli, niin heidän kohdaltaan arveltiin asian kyllä järjestyvät jos vielä eivät toisista pitäneetkään, niin kyllähän oppivat. Näin ukot itse tykönään asian miettivät, ja kukapa takasi, etteivätkö he olisi olleet oikeassakin.
Eeva oivalsi piankin nämä hänen vastaisen elämänsä järjestelyt. Huomio täytti hänen mielensä jännittyneellä odotuksella, jopa pelolla, joka oli kuin uhkaava ukkospilvi. Kenkään ei aavistanut hänen sisäistä hätääntymistään, sillä hän hyöri askareissaan edelleenkin tyynenä ja äänettömänä, silmät lempeinä ja selittämättöminä. Jossakin tuon naisen rinnan sisäpuolella kiersi kenties kaipaava veri ja tykytti kuumeinen sydän, mutta vain tarkkasilmäisimmät tulivat sitä ajatelleiksi.
Ja Ossi könötti pitkät tovit hievahtamatta, salamyhkäisenä, eikä yksikään sielu osannut kurkkailla, mitä hän hiljaisuudessaan pohti. .. Tummat hirsiseinät ylenivät ahdistavina, ja valo värjyi hentona ja ikään kuin pelokkaana; tämä oli sille liian synkkä mykkä asumus.
Mutta yht´äkkiä saattoi Eeva säikähtää Ossin katsetta; se oli niin hämyinen kaikessa hailakkuudessaan, ja sen uumenissa piili lukemattomia salaisuuksia. "Joo joo" ja "niinhän se", rupatteli nuori mies, mutta hänen sisimmät aivoituksensa pysyivät visusti pimennossa. Kaikesta huolimatta hän tuli yhä useammin Eevan kotiin. Ja hänen isänsä tuli, ja hänen äitinsä tuli. Ja he puhelivat maasta ja sen viljavuudesta ja taivaasta ja sen siunauksesta.
Etusivu
